Taiteellinen prosessini löytää liikkeensä näkymättömän pinnan kohtaamisen ja sen rikkomisen tasapainossa. Teokseni ovat tallenteita näistä hetkistä – kehollisia tulkintoja kokemuksista ja havainnoista. Niissä kahden ulottuvuuden vuoropuhelu konkretisoituu ja tilallinen kokemus tai havainto muuttuu kaksiulotteiseksi pinnaksi. Teoksissani en lähes koskaan onnistu välttämään syvyyden illuusiota; mielesi, kuten omanikin, saattaa rakentaa teokseen maiseman, joka ei sitä kuitenkaan tarkoituksellisesti ole.
Hiili ja paperi ovat olleet taiteeni peruselementteinä pitkään. Minua repivät puoleensa niiden yksinkertaisuus ja herkkyys, ja toisaalta monipuolisuus ja anteeksiantamattomuus. Jokainen voimakkaasti vedetty viiva jättää mitäänsanomattomaan valkoiseen paperiin jäljen, jota ei voi pyyhkiä pois jättämättä epämääräistä tuhruista haamuviivaa jälkeensä. Viiva saattaa olla kuin harkitsemattomasti lausuttu sana, jota voi pyytää anteeksi, mutta jota ei saa koskaan sanomattomaksi. Ei ole paluuta valkoiseen, ei ole paluuta sanomattomaan. Jokainen paperille tehty jälki on hetki, jossa pitää tehdä valinta hyväksymisen, korjaamisen ja alusta aloittamisen välillä.
Tarkastelen näyttelyssäni eroosion käsitettä mielen kontekstissa. Teoksissani havainnoin ja tulkitsen eroosion murskaavaa, murentavaa ja muotoja muovaavaa voimaa.
maa = soil, earth, ground, terrain
My artistic process finds its movement in the balance of the encounter of the invisible surface and its disturbance. My works are recordings of these moments – bodily interpretations of experiences and observations. In these, dialogue of two dimensions materializes and spatial experience or perception becomes a two-dimensional surface. In my works I almost never manage to avoid the illusion of depth. Your mind, like mine, may build a landscape into them, which is not, however, intentional.
Charcoal and paper have been the basic elements of my art for a long time. I am drawn to them by their simplicity and delicacy, and on the one hand, by their versatility and unforgiving nature. Every strongly drawn line on a blank paper leaves a trace that cannot be erased without leaving a vague smudged ghost line. The line may be like an inconsiderately spoken word that can be asked to be forgiven but can never be unspoken. There is no return to white, there is no return to the unspoken. Every trace made on paper is a moment to make the choice between acceptance, fixing or starting over.
In my exhibition, I look at the concept of erosion in the context of the mind. In my works, I observe and interpret the crushing, crumbling, and shape-forming force of erosion.
